Heinäkuu sinetöi parin vuoden urakan
Ei oikein löydy sanoja. On vain niin kiitollinen olo. Ja... en tiedä, aika onnellisia me ollaan nyt. Esitimme heinäkuussa kahdeksan (8) esitystä, joista kuusi (6) myi loppuun. Katsomo oli täynnä. Ensi-ilta oli varmasti paras ikinä, sielläkin katsojia lähes 150. Hommasimme välipäiville, pahamaineiselle lauantaille, lisänäytöksen ja sekin myi puolilleen täyteen kolmen päivän somemainonnalla! Lähialueen julisteisiin kävimme liimaamassa tarrat lisänäytöksestä, mutta suurin osa lauantain näytökseen varasi lippunsa somemainonnan kautta tai kun he yrittivät saada lippuja jo täynnä olevaan näytökseen ja heille kerrottiin, että seuraavat vaihtoehdot ovat nämä.
Tuiskula - Nuoruuden ääniraidan ympärillä on koko ajan käynyt positiivinen kuhina ja kiinnostus sekä innostus näytelmää ja esitystä kohtaan on ollut tarttuvaa. Eniten on ilahduttanut se, kun esityksiin ollaan tultu vanhempien ja lastenlasten kanssa. Onhan Tuiskula koskettanut ihmisiä monena vuosikymmenenä ja siellä on kohdattu jopa niitä koko loppuelämän rakkaita. Näitä tarinoita olemme jo kuulleet useita, aina ne koskettavat ja aina ne on ihana kuulla. Tuiskula oli ja on edelleen tärkeä paikka hyvin monelle.
Uusi katsomo on saanut kiitosta ja se on kyllä kaunis. Puhuimme juuri, että kun parissa näytöksessä oli epävakaisempaa keliä, olisiko niin moni katsoja tullut kelistä huolimatta. Ei ehkä, tosin emme voi tietää. Katsomo valmistui vain muutaman viikon ennen esityksiä. Mahtavaa, että se kuitenkin valmistui ajoissa ja se sekä lavasteet toimivat näytelmän kannalta todella hyvin.
Tänä keväänä moni asia on mennyt juuri niin kuin niiden kuuluu mennä. Tai se hyvä vire on alkanut jo hieman ennemmin. Ensimmäinen oikea päätös ja hetki oli hakea Keski-Piste Leaderilta pari vuotta sitten EU:n maaseuturahoitusta katsomohankkeeseen. Siinä main kyselimme myös Tiina Väkeväistä käsikirjoittamaan Tuiskula - näytelmää, johon hän onneksemme suostui.
Samoihin aikoihin, kun katsomohankkeen rahoitus varmistui, VVL ry etsi katsomoa ja saikin katsomomme, kun sovimme yhteistyökuvioista. Sitten kun ei ollut katsomoa, varmistui se, että vuoden 2025 juhlanäytelmää esitetään Champion Door Areenalla. Ja melkeinpä samantein selvisi se, että saamme treenata Nivalan Teollisuuskylän teollisuushallissa sekä rakentaa sinne siirrettävät lavasteet. Esityskausi meni hyvin ja esittäminen Areenalla tuntui juhlalliselta.
Esityskauden jälkeen syksyllä 2025 Ville Rajaniemi teki katsomon perustukset ja alettiin vain keskittymään tulevan kauden näytelmään. Matti Juntunen oli jo aiemmin valittu ohjaajaksi ja hänen kanssaan aloimme lukemaan ensimmäisiä versioita Tuiskulasta. Hiemanhan se roolihahmojen määrä hirvitti, mutta mieli pysyi luottavaisena, tästä tulisi jotain hienoa.
Nivalan kesäteatterin Tuiskula - Nuoruuden ääniraita hyväksyttiin osaksi Oulu2026- virallista ohjelmistoa ja saimme heiltä myös avustuksen näytelmän tekemiseen. Tämä tuli todella tarpeeseen, sillä tiesimme, että näytelmä vaatii onnistuakseen paljon treenitunteja.
Saimme myös kiitollisina ottaa vastaa Keskipohjanmaan kulttuurirahaston avustuksen musiikin tekemiseen. Tämä helpotti meitä huomattavasti, sillä olisihan musiikkipainotteisen näytelmän tekeminen musiikeilla hieman helpompaa, kun siihen olisi varaa panostaa enemmän, kuin soittaa vain valmiita kappaleita levyltä. Olemme todella kiitollisia, kun saimme mukaan huikean Jasso Perälän, ei musiikkipuolen onnistuminenkaan enää huolettanut. Jasso teki aivan mahtavaa työtä! Ja meidän näyttelijöistä löytyy myös mahtavia solisteja Jasson lisäksi, kiitos Miska ja Merja.
Mutta ei näytelmäteksti ala elämään ilman näyttelijöitä ja muuta työryhmää. Olemme niin kiitollisia, kun tänä vuonna on niin sitoutunut porukka kasassa. Sekä innostunut. Tässä porukassa saa myös olla sellainen kuin on. Se on semmoinen rikkaus, minkä soisi jokaiselle.
Kiitos Pauli Pääkkö, Antti Niemi, Sanna Huotari, Severi Huotari, Siiri Huotari, Pia Myllylä, Lilli Karjalainen, Reea Puurula, Krista Aitto-oja, Anu Elovaara, Luca-Anton Elovaara, Janika Tervola, Miska Hourula, Marko Virkkula ja Merja Ryyti sekä monitoimimies, äänimies Tomi Karjalainen. Kiitos heittäytymisestä myös Jasso!
Tämä on ollut mahtava produktio ja mikä mahtavinta, saadaan esittää tämä vielä neljä (4) kertaa teille, hyvä yleisö. Tuiskula on ollut todella monelle tärkeä paikka. Meidän Tuiskulasta on muodostunut meille hyvin tärkeä paikka myös. Olemme saaneet äivan todella paljon palautetta ja olemme olleet kiitollisia niistä jokaikisestä. Teitä varten näitä esityksiä ennen kaikkea tehdään.
Tule sinäkin kohtaamaan muita matkalla läpi vuosikymmenten, seuratessamme nuoruuden ääniraitaa, johon muistot tarttuvat kuin kärpäset maitohuoneen kärpäspaperiin.
Esitykset elokuussa pe 7.8. klo 18.00, la 8.8. klo 18.00 sekä su 9.8. klo 14.00 ja 18.00. Tervetuloa samalla juhlistamaan uunituoretta katsomoamme!

